Oon jo menossa

Huomenna olen mökkirannassa saunassa. Taikauskoinen puoleni melkein kieltää sitä näin julistamasta. Ettei mikään vaan mene matkalla mönkään. En kuuntele sitä. Saa nähdä, miten käy. Meikäläinen se vaan rehvakkaasti avaa mökkikauden!

Paljonkohan siellä nyt on lunta? Auramies on kyllä pitänyt tien ja pihan auki. Saunalle on kahlattava tai lapioitava. Onkohan järven virtapaikan sulaan tullut jo muuttolintuja? Joutsenia oli käymässä keskitalvellakin. Mahtaakohan kiukaanhormin ympäriltä olla noukittu loputkin villat parempiin pesiin lämmikkeeksi? Paljonkohan on metsäjäniksen jälkiä? Miltä näyttää järvi nyt ja mihinköhän kohtaan vastarantaa aurinko tarkalleen ottaen tätä nykyä laskee?

Kun palaa Ryötönperälle pitkän tauon jälkeen, on ensihetket käytettävä havainnointiin. Tavallaan pitää niin kuin päivittää tilanne. Usein se tulee tehtyä vaikka olisi ollut poissa lyhyemmänkin aikaa. Oikeastaan aina. Jää kauppakassi helposti purkamatta. Lämmittämiseen ryhtyminen saa odottaa tovin. Pitää vaan lisätä vaatetta. Rantasaunan terassille sitä yleensä ensimmäiseksi päätyy katselemaan maisemaa. Saattaapa olla tervetuliaisdrinkkikin nautittavana. Samalla voi vähän suunnitella, ottaako jonkun projektin työn alle vaiko ei. Aikakin ihan tuntuu pysähtyvän siinä tutussa rannassa.

Pakko ei ole saada viikonloppukäynneillä aikaiseksi mitään hommia. Voi keskittyä hiljaisuuteen. Tai seurusteluun, jos on ystäviä mukana. Paitsi jos on viralliset talkoot. Syksyllä pidin yhdet. Tänä vuonna olisi tarpeellista oikaista rantasauna. Siihen joku sopiva miesporukka tunkin ja vatupassin kanssa huseeraamaan. Kaadettuja puita pitäisi pilkkoa klapeiksi. Sen voisin opetella kyllä itsekin.  Pelkään vähän, että huitaisen omaan polvilumpioon.

Kun lumet sulaa, riittää raivattavaa niin paljon kuin vain jaksaa. Viimeisimmät vuodet tontti on ollut hoitamatta enkä minä ehtinyt ensimmäisenä omistajan kesänäni viime vuonna loppujen lopuksi paljon mitään. Otin vain tätä lapsuuteni kesäpaikkaa uudelleen niin sanotusti haltuun. Tein huoneista itseni näköisiä. Jospa tänä keväänä olisi kunnolla risusavotankin vuoro.

Vaan eipä se paikka minnekään katoa eikä varsinaista vahinkoa tapahdu, vaikkei tonttia sen kummemmin villiintyneestä luonnosta siivoaisikaan. On silti visioissa saada ikiaikaisia isoja kiviä näkyviin metsittymisen alta. Järjestää paikka riippukeinulle. Saada vesimaisema näkymään ylemmäskin pihalle. Sitäpaitsi raivaus on mukavaa puuhaa. Näkee heti kädenjäljen. Ja kun sitä tekee heti kun lumitilanne antaa myöten, ei ole pelkoa esimerkiksi käärmeistä. Vaikkei niitä kyllä noilla tiluksilla ole koskaan pahemmin esiintynyt. Ehkä kerran kesässä.

Mökille pääsyn haaveiluenergiaa olen purkanut pakkailemalla mukaan kaikenlaista. Joitakin hankintojakin on tullut tehtyä. Varmaan turhiakin. Mopo saattoi vähän keulia kynttiläostoksilla. Mutta onhan niistä iloakin sitten. Uudet lyhdyt kulkeutuvat repussa jo aamujunalla, kun matkustan suoraan yövuorosta muiden edellä. Haluan niille paikat jo ensimmäiseen iltahämärään. Päivä on ainakin kolme tuntia pidempi kuin viimeksi käydessä. Hämärä parhaimmillaan pitkä ja lempeä. Onkin siinä useampi tunti aikaa sommitella lyhtyjä, kun olen perillä jo puoliltapäivin.

Puita pitää tietysti kantaa. Saa nähdä, ovatko keittiön putket taas jäässä. Lisäksi odotan lauantain superkuuta. Toivottavasti ei ole pilvistä. Kuu on täysi ja lähempänä maapalloa kuin pitkiin aikoihin. Joidenkin mukaan se voi suorastaan vaikuttaa täällä pallolla asioihin. Kunpa ihmiset tulisivat vain sopivasti vähän höpsöiksi kuuhulluiksi. Kunpa ei tapahtuisi maailmalla enempää pahaa.