Merta ja hikeä

Kovin on trendikästä nykyään kaikenmaailman printtikuosit somistuksessa. On numeroa ja erinäisiä kirjaimia, jopa suoranaisia tekstejä. Tuli itsekin numerointiin sorruttua basilikojen kanssa, mutta sillä hommalla oli tavallaan jonkin sortin funktio piristävämmän ilmeen saavuttamisen lisäksi. Voihan olla, että tässä vielä kesän mittaan tulee kirjainsapluunojen avulla meikäläisenkin jotain taidetta luotua. Visioita on. Mutta veikkaan, etteivät trendilehtiin päädy ne. Tai mistä sitä tietää. Paitsi jos siihen mennessä onkin jo jotkut muut kuviot muodissa.

No, joka tapauksessa kerrassaan ihastuttavia (kuulostaapa tätimäiseltä, olenhan täti-ihminen) ovat vanhat aidot leimat ja tekstit. Vaikken mitään antiikista ymmärräkään. Perhepiiriin kuuluu eräs keräilijäluonne, jolla on nyt muuton takia tilanne päällä. Joutuu luopumaan osasta tavaraa. Minä sain vanhan kaapin, jonka kärräsin viime viikonloppuna apulaisen kanssa mökille. Jos sitten kesälomalla vaikka se rapsutuspuuska iskee. Hiki tuli kantaessa, kun nauratti.  Mahtavana somistusbonuksena minulle tarjottiin vanhoja pelastusliivejä. Nyt ne koristavat rantasaunalla seinää. Ihan näyttää merihenkiseltä, vaikka umpeenrehevöityvän järvenpohjukan äärellä oikeasti ollaankin.

Kuinka toivoinkaan, että valkoinen myrskylyhty olisi ollut vähän ruostuneempi. Olisi tullut asetelmaan lisää uskottavuutta. Tai jos olisi ollut vanhoja verkonkohoja. Mutta meillä historiassa käytettiin vaan likaisia styroksinpaloja ja tyhjiä mehukattipulloja. Sinänsä toimivia. Eivät näytä romanttisilta seinillä ne, mikähän siinäkin on. Olisivat kuitenkin niin sanotusti autenttisia.

Viime viikonloppuna oli tuulista mökillä. Tiettyinä hetkinä ilma tuotti sellaista henkeä, että hyvällä tuurilla olisi vähän voinut merellisesti ahavoituakin. Paitsi että olin aamulla hellepäivän toivossa lätrännyt naamaan aika isot suojakertoimet (50). Ei sillä tavalla ahavoidu kukaan. Ehkä hyvä kuitenkin niin. Turvallista, kun on se otsonikerroksen ohuuskin.

Vähän huoletti mökille mennessä se, kun edellisellä kerralla olin huomannut aitan oven vahingossa pamahtaneen lukkoon. Se on aina ollut jäykkä ja hankala, silläpä tulee paukautettua se voimallisesti. Tarkoituksella sitä ei liene lukittu koskaan. Niin kuin ei kyllä melkein muitakaan ovia. Mielessä välkkyi kauhukuva siitä, että ensimmäisten kesävieraiden tullessa en saakaan ovea auki. Missä sitten yöpyvät lepäämään saapuneet pariskunnat tahi erakkoelämää kaipaavat ystävät, oi voi. Hyttysten määrä olisi tolkuton, jos ikkuna pitäisi rikkoa tai jotain sellaista.

Viime vuonna tilusta haltuun ottaessani järjestin aitan viihtyisäksi. Olosuhteisiin nähden. Roskalavalle kannettiin vanhat hiirensyömät tyynyläjät ja kaikki ylimääräinen. Säilytin radion lisäksi vähiten mätänevyyteen taipuvaiset kalusteet. Ja kirjoja. Nyt siellä ovat vielä patjat "ilmavissa" asennoissa, jotta kosteus haihtuisi. Petaan valmiiksi ensi kerralla. Tarve oven auki leväyttämiseen joka käynnillä on suuri, vaikka kukaan ei vielä siellä yöpyisikään. Tuulettuu ja kuivuu. Mahtava on kesäisin nukkua siellä.

En kyllä tiedä, mitä varsinaisesti on CRC. Mutta sitä löysin autosta ja ruiskutin aitan lukkoon, jota viime kerralla en avaimellakaan auki saanut. Pikku ronklauksella ja repimisellä ovi aukesi. Miten voi ihminen tunteakaan olonsa jälleen niin kotoisaksi tutun tuoksun äärellä kynnyksellä seistessä. Tuli ihan mieleen sekin juttu, kun isoisä hermostui meikäläisen teinivuosina kun hissuttelin kesäöinä salaa aittaan vasta aamulla muiden nukkuessa päämökissä. Harvemmin menivät huijaukseni läpi, että olisin muka tullut jo illalla. Isoisällä kun oli kevyet unenlahjat. Periytyvää sorttia, olen huomannut.

Jotenkin vähän hölmöä, että tulevaa kesälomakautta kohden eniten askarruttaa vieraiden viihtyvyys. Kun kuitenkin kävijät ovat yleensä sitä leppoisaa itseohjautuvaa sorttia, jotka ruokkivat itsensä eikä muutenkaan tarvitse viihdyttää. Jotkut jopa haluavat tehdä jotain hyödyllistä. Mitähän hommaa sitä sitten ruohonleikkuun lisäksi keksisi, kun itse kuitenkin tykkään rapsutella ja maalailla. Että sen niin kuin ehkä säästän omiin terapeuttisiin tarpeisiin.

Toki monta paikkaa kaipaa pikku fiksausta. Melkein tulee hiki ihan ajatellessa. Ja ainahan sitä voi nikkaroida vaikka jotain. Mitä inspiraatio tuottaa. Mutta ei tässä nyt ole aikomus vierailla varsinaisia töitä teettää. Ai niin, paitsi ehkä halkoja. Niin ja joku ötököitä pelkäämätön toki saa raivata tonttia. Sukelluspuku vaan päälle ja töihin.

Olen kuitenkin ajatellut, että tänä vuonna itse enimmäkseen pötköttelen lomalla. Jos siis siltä tuntuu. Saman soisin kesävieraille. Nyt on vielä palkkatyön aika, mutta havahduin todellisuuteen eilen kun latasin bussikorttia. Seuraavan kerran kun se menee umpeen, olen jo lomalla. Melkein tuli stressi ihan. Nyt pitää vaan ottaa rauhallisesti. Ei paniikkia.