lauantai 4. toukokuuta 2013

Taimiraportti (viestiä inboxiin)

Kaihokuvan mallina kummitädin - eli GoMon - silmäterä.
Myös hän pitää kukkainhoidosta, erityisesti sumuttelusta.

Toukokuuksi vaihtunut kaupunkipölyinen viikko kun on takana, niin ei ole mikään ihme että ihmislapsi alkaa kaivata maalle ja ulos. Huokailut niin sanotusti säestävät kaikenlaista liikehdintää ja katse on poissaoleva, puhumattakaan keskittymiskyvystä. Sitä ei ole. Ainoa pysyvä asia ajatuksissa on mökkitiluksen ensi viikolla käynnistyvä viljelyskausi.

Kotona taimiviljelykset saavat jatkuvaa huomiota. Melkein pitäisi tehdä kirjallinen suunnitelma siitä, mitkä kaikki siemenet ja itäneet taimet kuskataan uuteen ilmanalaan, taitaa se Ryötönperä peräti sijaita eri kasvuvyöhykkeelläkin. 

Minä en ole niitä vielä opetellut.

Vaikka mökkitontti ei mikään suurensuuri olekaan, niin sinne mahtuu niin monenlaista. Se on vähän niin kuin miniatyyrikartta erilaisine ilmasto-olosuhteineen, veikkaan. On paahteista kuivaa kohtaa, on varjoisaa. On plänttejä, joihin tuuli osuu arktisesti aina kun siihen on vain mahdollisuus.

Ja sitten on sellaista leppeää harmonista kosteikontyyppistä lähellä rantaa. Ja sinne minä meinaan alkaa kasvattaa sitä karhunlaukkaa eli villivalkosipulia.


Löysin nimittäin karhunlaukan siemeniä tällä viikolla. Ostin täpinöissäni heti oikein kaksi pussillista ja silmissäni jo näin, miten villivalkosipulipehkot vain tuulessa huojuvat rantametsikössä kivien keskellä. Ajattelin, että voisin sitten ihan pukea ylleni kalastajaneuleen itstutushetkeä juhlistamaan, kun luin pussin tekstistä että viikingeille ja merimiehille aikoinaan oli tärkeä kasvi tämä karhunlaukka. 

Että laittelisin vaikka vanhoja merellisiä öljylyhtyjä lähipuihin roikkumaan luomaan karhunlaukalle muinaista ja kotoisaa tunnelmaa, kun minulla niitä kerran on. Niin he malttaisivat oikein asettua asumaan ja lisääntymään Ryötönperällekin, vaikken olekaan viikinki.

"Kylvetään suoraan kasvupaikalle aikaisin keväällä." Hiphei, ajattelin. Nyt kun on ollut tämä viivästynyt kevät, niin kyllä toukokuu vielä aika aikaiselta vaikuttaa. "Vaatii kylmäkäsittelyn itääkseen." Päätin kaupassa, että opiskelen sitten kotona, mitä se mahtaa tarkoittaa. Suunnittelin, että nyt teen kaiken oikein, että saadaan tätä ihanaa villivihannesta jo juhannuspöytään.

No niin. Pidetään nyt sitten hiljainen hetki villivalkosipulifantasiani muistolle. Noin.

Tai ainakin sille, että jo tänä kesänä muka saisin satoa. Niin järkyttävää luettavaa oli kylmäkäsittelyn protokolla, että en edes viitsi tässä mennä yksityiskohtiin. Kuukausikaupalla vekslataan huoneenlämmön ja jääkaapin välillä ja sitten ehkä - EHKÄ - voi onnistua itäminen oikein taimivaiheeseen saakka.

Mitä varten siemeniä edes myydään näin keväisin, jos kaikista järkevintä olisi pistää ne suoraan maahan syksyllä? Meinasin kirjoittaa kauppaan asiakaspalautetta.

Pitää vissiin matkustaa Ahvenanmaalle ja varastaa siellä villinä kasvavan karhunlaukan juurakoita. Paitsi että ne ovat kai rauhoitettuja. Nyt jos joku tietää, mistä tai keneltä taimia saisi ostaa, niin ei muuta kuin viestiä inboxiin, niin kuin facebookissakin aina pyydellään kun jollakin on tärkeä tarve.

Minä heitin toissailtana siemenpussit pakastelokeroon ja toisen sisällön kylvin tänään märkään multaan. Luultavasti turhaan. Että nyt voidaankin sitten vaihtaa puheenaihetta.


Esimerkiksi puolison papuihin. Niistä meillä nimittäin kotonakin puhutaan. Mies on jotenkin kasvanut puutarhurina. Välillä tuntuu, että liikaakin. Ehkä valittaisin, jos kyseessä ei olisi näinkin terveellinen harrastus. Viime vuonna hän viskeli mökillä yön yli lionneita papuja suoraan maahan ja oli kyllä siitäkin aika tärkeänä. Mutta se tuntui jotenkin sopivan luonnonmukaiselta.

Tänä vuonna jo keskitalvella piti Plantagenissa hipelöidä sellaista ihme kasvualustaa, jonka hän sitten salaa kävi itselleen hankkimassa myöhemmin kevättalvella.

Minä sen sijaan edelleen olen mielestäni hifistelyn ulkopuolella ja keräilen viinirypäle- ja tomaattirasioita pitkin vuotta, että niihin sitten viljelen kukkasia ja muita hyötykasveja. Mitähän varten sellainen ei pavuille kelpaa, ihmettelin. Tuhlausta on moinen kasvualustahömpötys.

Miehellä oli jotkut kootut selitykset, joita en ole voinut tyrmätä, koska pavut tosiaan komeilevat kennoissaan vallan hienosti. Niillä alkaa olla kohta jo kiirekin maahan. Minä niitä vaivihkaa vähän grillitikuilla yritin tukea, etteivät taivu pöydälle ja poikki asti.

Minun viljelmäni monipuolisuudestaan huolimatta ovat jotenkin vähemmän juhlallisia.


Tänä aamuna kun nousin jo ennen kuutta - aamuvuorovaihde näemmä jäänyt päälle - aloin henkilökohtaisen sodan chilikirvoja vastaan. Ensin liottelin taimia pää alaspäin vaahtoisessa mäntysuopavedessä. Ei kun, ensin vesipyssytin kirvalaumoja manuaalisesti pois sumutinpullolla lehtien alapuolilta. Ja sitten annoin sen mäntysuopakylvyn. Annoin vaahdon oikein kuivettua lehdille.

Koska olin tehnyt sellaisen havainnon, että jugurttipurkkitaimissa oli enemmän kirvoja kuin saviruukkuyksilöissä, niin otin projektikseni siirtää purkkichilit ruukkuihin ja konsanaan uuteen kevyempään multaan.

(Minä olen alkanut epäillä, että kirvat munivat erityisesti bulgarianjugurttipurkkikylvösmullassa. Sodankäyntiin kuuluu myös pieni vainoharhaisuus.)

Vasta sen jälkeen vesipyssytin lehdet uudelleen ja enimmät saippuat pois. Vaikka en minä tiedä, jos ne olisi voinut jättääkin mäntysuopaisiksi. Koska tunsin itseni väsyneeksi, jätin hetkeksi muut kukkaviljelmät oman onnensa nojaan ja asetuin aloilleni tuijottamaan käsittelynsä saaneita chilitaimia ja vaanimaan mahdollisia yksittäisiä eloonjääneitä kirvayksilöitä. Ja olihan niitä.

Otin avukseni hammastikun ja pumpulipuikon. Ensimmäisellä kaivelin otuksia pois kirva kerrallaan sitä mukaa kun näköpiiriin ilmestyi. Liiskasin kuoliaaksi sanomalehteen. Kylmäverisyys kuuluu myös taistelumeininkiin. Jälkimmäisellä valelin mäntysuopaliuosta katvepaikkoihin. Lopuksi päädyin vielä kemiallisen aseen käyttöön, eli Raidiin. Mieluiten käyttäisin kyllä leppäkerttuja. Viestiä taas inboxiin, jos joku tietää mistä niitä kätevimmin löytäisi.

Onneksi krassikukat ovat lähteneet kasvamaan ilman ongelmia. Tai siis kuudesta viljellystä neljä kasvaa hyvin ja kaksi ei itänyt ollenkaan. Aivan ovat pontevia. He tulevat olemaan esimerkkinä niille siemenille, jotka kylvän suoraan kasvupaikalleen Ryötönperällä.


Yrttirintamalla eletään aika tavanomaista eli yllätyksetöntä kautta. Ruoanlaittotarkoituksiin marketista hankitut timjami ja persilja ovat kotiutuneet aika hyvin ruosteiseen pataan. Istutin ne siihen kun olin opiskellut, että iso astia ja paljon multaa, niin säilyvät yrtit hengissä pidempään vaikkei muistaisi kastella. Nyt mietin, jätänkö ne siihen vai edelleenistutanko maalle.

Talvella kylvetyt pyhis (pyhä basilika) ja oregano kituvat hyvin pikkuruisina edelleen, väärä multavalinta. Niiden hoito ja siirtely on seuraavana agendalla.

Vaan kanelibasilika on osoittautunut amatööripuutarhuriystävälliseksi viljeltäväksi ja oikein tuoksuu jo ja on muutenkin jotenkin palkitseva. Niitä minulla nyt sitten kasvaa useita, kun hävikkiä ei ollut melkein ollenkaan. Saa Ryötönperän yrttimaa eksoottista lisäystä, ehkä kotitarpeiksikin jätän osan.

Nyt pitää vielä opiskella, että minkälaisiin ruokiin sitä laitetaan. Ei yhtään haittaisi pieni uudistus ruoka-asioissa, joten odotan sadepäivää että pääsen tähänkin asiaan perehtymään. Tosin odotan sadetta myös katupölytilanteen takia, että silmät ja nenä vuotaisivat vähemmän. Madotkin nousisivat maan pinnalle, mikä olisi linnuille kiva yllätys ja minä voisin ottaa ruokintapaikan pois.


Jos nyt kuitenkin vielä sananen siitä Karhunlaukasta. Nyt kun olen rauhoittunut. Kyllähän periaatteessa voin aloittaa sitä varten mökillä jo maanmuokkauksen ja tunnelman luomisen. Ensin pitää etsiä Japanialaisen puutarhan rannanpuoleiselta alarinteeltä sopiva varjopaikka. Sitten kaivelen ja laitan viljelyskohdan syksyä varten. 

Voisin vaikka tehdä taianomaisen kivikasan uhripaikaksi. Vähän niin kuin Sussin romaanissa on sellainen jännä paikka, jossa elää henkimaailma. (Tykkäsin kirjasta, muuten! Erityisesti viehätti taikakivikeon lisäksi kesy kettu. Siis itse tarinan lisäksi.) Minä voisin viedä aina vaikka kalanluita ja etelänmailta tuotuja kiviä ja simpukoita sinne uhreiksi. Ääritilanteessa voisin luovuttaa viikinkihengille myös ainoan kuivatun merihevosenikin.

Voisikohan uhripaikan ja perinteisen kummelin jotenkin yhdistää? Kun on viime kesän saunaremontista jäljellä vielä sitä kalkkimaalia. Että jos tekisin kivistä karhunlaukoille pyramidin kotiseutukannustimeksi ja oikein kalkitsisin ne kivet? Olisi sitten sitä saaristolaishenkisyyttä.

Ja sitten ne majakkalyhdyt ilmoihin roikkumaan. 

Kyllä minä ehkä vielä vuoden pärjään ilman villivalkosipulisatoa, kun keksin tämän esityömomentin.


3 kommenttia:

  1. Tiedän tuo tunteen, eivät ole meikäläisen siemeniä, D!

    VastaaPoista
  2. Bugs be gone, little plants and grow...grow...grow!

    Happy gardening!

    VastaaPoista
  3. Minäkin olen suunnitellut karhunlaukkaa, mutta vasta noin teoriassa. Luulin, että niiden sipuleita istutettaisiin syksyllä... No, voihan siemeniäkin nakella. Syksyllä sitten. Mistä niitä siemeniä saa?

    VastaaPoista